(en vastaa kiejortus vihreistä enkä yhdys sana virheitstä) :)

Kun jotkin harvoista kavereistani kirjoittelivat blogejaan, en olisi villeimmissäkään kuvitelmissani osannut aavistaa että itsekin vielä joskus siihen hommaan ryhtyisin.
  Kirjoitan blogia siitä syystä että kyllästyin puhumaan itsekseni ja päätin alkaa kirjoittelemaan... itselleni.
Otan tämän vähän niinkuin päiväkirjana (jota kirjoitin joskus 11-vuotiaana ja olen nyt siis liki 20-vuotias) elikäs kerron kaikenmoista elämästäni. Tietenkin ihmisten ja ennenkaikkea itseni suojelun takia, sensuroin useimmat nimet. (Suojelen itseäni heidän vihaltaan, kun he sitten joskus sattuvat tämän "päiväkirjan" löytämään)

Aloitetaanpa tästä päivästä 20.6.2008:
Heräsin aamulla viiden maissa siihen kun avomieheni palasi kotiin kaveriltaan naapurista. Mutta Autuas Ananias sentään, kuitenkin sain uudelleen unenpäästä kiinni ja nukuin liki kahdeksaan(!!!)
  Olin yöllä valvonut kahteen asti, sillä en voinut lopettaa lukemista! Kirja (Dean R.Koontz-Ääni pimeydestä) oli niin uskomattoman mukaansatempaava, että luin sen yhdessä päivässä :)
Onneksi asumme 100metrin päässä kirjastosta, joten voin aina kirjan luettuani juosta (Juosta?? Minun tapauksessani maleksia kengän pohjia kuluttaen) hakemaan uuden!
Noo, palatkaamme tähän hetkeen takaisin. Avomieheni lähti sukulaistensa ja ystäviensä kanssa viettämään juhannusta. Minä jäin yksin kotiin.
-Vüf! Olen hyvä koira vahdin kotia ja isäntä ruokkii minut ja rakastaa minua ja rapsuttaa tarpeentullen. Vaan eipä ruoki, sillä jääkaapissa ei ole muutakuin haju ja sekin on paha :D
Palatkaamme jällen kerran takaisin. Avokki siis otti lähti hurlumhei, ei haittaa :) Onpahan enemmän aikaa mietiskellä ja lueskella ja jättää lautaset niin keskelle lattiaa kuin vain huvittaa! Jättää vaikka monta lautasta päällekäin, vierekkäin, jonoihin, lomittain, vinottain :D Lautaset lautaset!

Luettuanne tätä, varmaan olette tulleet siihen tulokseen että minulla on jonkinasteisia mielenterveysongelmia ;) Ei hätää, sukumme on sellainen :) Onpahan hauskaa yksinäänkin! Kuten minulla täällä kotona!

Voisin näin loppuhuipennukseksi kertoa jotain itsestäni:

  Luonteeltani olen melkoisen laiska (mutta saan ajoittain energiapurkauksia ja siivoan talon lattiasta kattoon!), herkkä, empaattinen, taiteellinen, mielikuvitusrikas, erittäin luonnonläheinen ja eläinrakas, ja joillekin ihmisille/eläimille olen superhuolehtivainen suojelevainen kanaemo! Agressiivinen ja äkkipikainen olen jos lähimmäisiäni jollaintapaa uhataan!
Huonoin puoleni on se että olen todella antisosiaalinen ja pelkään sosiaalisia tilanteita ja uusia ihmisiä (en koskaan itse lähesty ihmistä vaan odotan että hän tulee luokseni, jotta voin "juosta pakoon"), mutta siitä huolimatta olen hyvä kuuntelija ja sen huomanneet ihmiset käyttävät sitä siunausta usein hyväkseen! Enkä tohdi sanoa heille vastaan sillä olen myös ujo!! :D
  Pidän musiikista (techno/trance/dance/house ovat lähinnä sydäntäni, mutta mukaan mahtuu myös Jazz, iskelmä. rock'n'roll ym. Melkein laidasta laitaan. Ainoat musiikkilajit joita en voi sietää mistään hinnasta ovat kaikenlainen metallimusiikki, pop ja r'n'b ynnä hip hop ja rap. Mutten myöskään hauku näitä musiikkilajeja kuuntelevia enkä koeta käännyttää heitä :)
  Pidän myös elokuvista ja kirjoista lajikkeina kauhu, thrilleri, psykologinen kauhu/thrilleri, jännitys, kauhu, historia, joskus harvoin romanttinen draama menee ja tietenkin kauhu :D
  Pidän pidän listaani tulisi vaikka kuinkapaljon kaikkea mutta suppeutan: Hyvä ruoka, ruoanlaitto, piirtäminen, eläimet (erityisesti kissat!!), tietokone ja erityisesti tietokonepeli World Of Warcraft :D, laiskottelu/nukkuminen, oman kullan kainalossa nyhjääminen ja pusuttelu/halailu(!!!)

Hyvänen hyvänen aika! Johan tuli pitkät listat!
:)

"Ota sittenkin se
Martini."
"En voi, olen autolla."
"Et enää, se hinattiin
pois."
"Mtä
h!?"